Neljänteen kansainväliseen suokongres-siin lähetettyjen julkaisujen toinen nide käsittelee soihin ja soiden käyttöön liittyviä uusia oivalluksia (yhteensä 32 tutkimusta). Ne on jaettu kolmeen ryhmään: 1) uusia tutkimustuloksia (luonnontilaisista) soista (13 julk.), 2) turpeen fysikaalisista ominaisuuksista (6 julk.) ja 3) turpeen kemiallisista ominaisuuksista (13 julk.).

Koko nidettä on mahdoton käsitellä lyhyessä yleiskatsauksessa. Kenttätutkijana poiminkin luonnontilaisiin soihin liittyviä artikkeleita. Kuitenkin viittaan suomalaisten kirjoituksiin muuallakin niteessä. Voimme aloittaa vaikka prof. H. Sjörsin ajatuksilla «Successional trends in boreal peat-lands», Tässä hän kertauksenomaisesti tarkastelee havumetsävyöhykkeen suorunsauteen vaikuttavia tekijöitä todeten pitkän talven estämän ja muutenkin heikon haihdunnan sekä maaston tasaisuuden merkityksen unohtamatta aikatekijää: jääkauden jälkeen on ollut riittämiin turpeen kasvulle sopivaa ilmastoa. Samalla esitetään ilmeisesti laajempaankin käyttöön boreaalisten soiden kolme syntytapaa: kivennäismaan soistuminen (paludification), primäärinen soistuminen (primary peat formation) ja vesistöjen umpeenkasvu (filling-in)t kaikki suomalaisessa suokirjallisuudessa vanhoja asioita. Ihmiselläkin on merkityksensä soiden esiintymisessä, sillä Sjörsin mukaan ne ovat vähäalaisia kauan viljellyillä tasaisilla mailla. Toisaalta P. Moore ja A. Wilmott (Englanti) osoittavat paleobotaanisin tutkimuksin muinaisajan ihmisen suorittaman metsänhakkuun edistäneen soistumista ja maan eroosiota (Prehistoric forest clearance and the development of peatlands in the uplands and lowlands of Britain).

Ihmisen vaikutus on vain yksi monista turpeen kasvuun ja soiden syntyyn vaikuttavista tekijöistä, joiden epätäydellinen tunteminen biomassan kasvua ajatellen vaikeuttaa luotettavien kasvumallien laatimista (meillä Suomessakin pitäisi luoda edellytykset suokasvien biomassan ja kasvun tutkimiselle). S. Zurek (Puola) tekee kuitenkin yrityksen selvittää koko Euraasian suoker-rostumien kasvunopeutta jääkauden jälkeen (The problem of growth of the Eurasia peatlands in the holocene). 31 suon keski-kasvu on 0.41 mm/v. (ääriarvot 0.11 ja 1.66 mm/v.). Parhaaseen keskimääräiseen tuotokseen pääsevät rahkasammal- ja rah-kasammal-saraturve (1.03 ja 0.58 mm/v.), huonoimpaan rahkasammal-tupasvillaturve (0.28 mm/v.). Eri ilmastokausiin ei saada pitävää otetta, vaikka boreaali- ja subat-lantinen kausi näyttävätkin diagrammin perusteella parhailta. Osoituksena, kuinka haparoivaa turpeen kasvun syy-yhteyksien tutkiminen vielä on, mainittakoon Huippuvuorten suuri lukema (1.40 mm/v.), mikä ilmeisesti vain ilmentää arktisissa ikirouta-olosuhteissa turpeen heikkoa painumista. Puolalaisille ominaisesta ja sinänsä kiitettävästä piirteestä selvittää muinainen turpeen-muodostajakasvillisuus jopa lajin tarkkuudella on J. Oswitin tutkimus «Subfossible and contemporary plant communities of the Caricetum elatae association (from investigations on the genesis of peats in Poland)» loistava esimerkki: 46 lajia on saatu turpeesta esiin, minkä perusteella vallinnut kasvillisuus voidaan kiistatta todeta sara-luhdaksi. Tässä yhteydessä mainittakoon vielä S. Markowskin (Puola) tutkimus «Gyttja deposits at Pomeria region» Pom-merin liejukerrostumista. Samalla esitellään liejujen ryhmittelyssä käytetyt kriteerit, joiden avulla muodostuu kolme suurryhmää: orgaaniset, kalkki- ja silikaattiliejut. Sili-kaattiliejujen ryhmään viedään mm. saves-ja piimaapitoiset. Viimemainittujen syntyä, esiintymistä, ominaisuuksia ja käyttöä Suomessa esittelee K. Niemisen «Diatomae deposits in Finnish bogs». 21 piimaasuos-tamme hyödynnetään seitsemää, tuotto 100000—300000 tn/ha.