Artikkelissa tarkastellaan yhteensä noin 700 koepuuta käsittävän aineiston perusteella, miten ojitus on vaikuttanut vallitsevan latvuskerroksen puiden sädekasvun kehitykseen ojitusalueeseen rajoittuvissa kangasmaametsiköissä.

Aineisto on kerätty vv. 1973—76 kahdelta erilliseltä osa-alueelta, joista toinen sijaitsee Pohjois-Hämeen ja Keski-Suomen rajamailla, toinen käsittää puolestaan Pohjoispohjanmaan rannikkoalueen. Aineiston perusjoukkona pidettiin Kml Tapion ja Metsähallituksen toteuttamia ojitushankkeita, joista peruskarttojen avulla poimittiin ojas-toiltaan ja kaltevuussuhteiltaan soveliaat kohteet. Niistä puolestaan maastossa mitattiin koealat häiriöttä kehittyneihin, joko harventamattomiin tai lievin harvennuksin käsiteltyihin havupuuvaltaisiin varttuneisiin kasvatusmetsiköihin. Koealan sijoitus maastoon esitetään kuvassa 1 (s. 69).

Aineistosta saadut päätulokset nähdään kuvista 2, 3 ja 4 (ss. 71 ja 72), joissa on esitetty koepuiden sädekasvun keskiarvoinen kehitys ennen ojitusta ja sen jälkeen viisivuotiskausin laskettuina summina ja jaettuna aineisto kasvupaikkaryhmien, ojaetäisyyden ja ojan reunasta määritetyn korkeusaseman perusteella muodostettuihin ositteisiin.

Tulokset osoittavat, että koepuiden säde-kasvu on suoksi luokitetulla niskaojan ja kankaan välivyöhykkeellä kaikissa osa-aineistoissa selvästi suurentunut. Varsinaisiksi kangasmaiksi luokitetuilla kohdin ei myöskään missään ryhmässä näy ojituksen aiheuttamaa sädekasvun pienentymistä, vaan usein lievää suurenemista, erityisesti, jos otetaan huomioon puiden sädekasvun normaali iänmukainen kehitys (kuva 5). Vaikuttaa siis mahdolliselta, että joissakin tapauksissa suon ojitus jopa parantaa kasvuolosuhteita ympäröivillä kangasmailla.

Vastaavissa suurilmastollisissa oloissa on Neuvostoliitossa saatu jokseenkin edellisten kanssa yhdenmukaisia tuloksia (esim. Cabo 1974).