Suo - Mires and peat 32 (1981)

• Reinikainen, ORCID ID: –

• Vasander, ORCID ID: –

• Lehmusvuori, ORCID ID: –

• Tuominen, ORCID ID: –

• Markkula, ORCID ID: –

• Raevaara, ORCID ID: –

• Vilkamaa, ORCID ID: –

• Jääskeläinen, ORCID ID: –

• Lindholm, ORCID ID: –

• Reinikainen, ORCID ID: –

• Lindholm, ORCID ID: –

• Liedenpohja, ORCID ID: –

• Solmari, ORCID ID: –
• Vasander, ORCID ID: –

• Kosonen, ORCID ID: –

• Vasander, ORCID ID: –

• Ruuhijärvi, ORCID ID: –
• Reinikainen, ORCID ID: –

Soiden metsäojitusta on kritisoitu lähinnä sen vuoksi, että on katsottu sen aiheuttavan tulvariskin kasvua vesistön alapuolisissa osissa. Tulvan esiintyminen on suorassa yhteydessä ylivirtaamiin. Täten oleellisimmaksi kysymykseksi muodostuu, lisääkö metsäojitus ylivirtaamia?

Selvityksessä tarkastellaan metsäojituksen vaikutusta ylivirtaamiin eräiden viimeaikaisten tutkimusten perusteella. Metsäojituksen havaitut hydrologiset vaikutukset vaihtelevat valuma-alueen koon ja virtaaman mittausaseman sijainnin mukaan. Tarkastelun kohteena on erityisesti ollut ojitusalueelta purkautuva virtaama; vähemmälle huomiolle on jätetty tässä yhteydessä koko valuma- tai vesistöalue.

Virtaamatapahtumia kuvataan yleensä virtaaman aikakäyrän avulla, jossa voidaan erottaa nousukäyrä, huippu- eli yli virtaa-ma, resessiokäyrä sekä pohjavirtaama (ks. Kuva 1 ja Anon. 1976, s. 137). Ojitetun ja ojittamattoman suon virtaamien aika-käyrien analysointiin pohjautuvat tutkimukset ovat tuottaneet toisistaan melkoi-sestikin poikkeavia tuloksia. Eräiden tutki-musten perusteella ojitus lyhentää huippu-virtaaman esiintymisaikaa, nostaa huippu-virtaaman ja alentaa pohjavirtaaman tasoa (Malli A Kuvassa 2; ks. Mustonen ja Seuna

1971, Ahti 1980). Toisaalta on havaittu ojituksen pidentävän huippuvirtaaman esiintymisaikaa sekä alentavan huippuvirtaaman ja nostavan pohjavirtaaman tasoa (Malli B Kuvassa 2; ks. Multamäki 1962, Burke 1972, Heikurainen 1976 ja 1980). Edelleen voidaan olettaa, ja tämän suuntaisia havaintojakin on tehty, että edellä esitettyjen virtaaman aikakäyrien yhdistelmätyyppikin on olemassa (Malli C Kuvassa 2; ks. Seuna 1974 ja 1980).

Kirjoituksessa pohdiskellaan valuma-alueen ominaisuuksien (topografia, kaltevuus, koko, kasvupaikka, turvelaji, pinta-turpeen vedenvarastoimiskyky, ojituksen tehokkuus, ojatyyppi jne.) ja sadetapahtu-man ominaisuuksien (sateen intensiteetti, puustopidäntä) vaikutuksia virtaaman aika-käyrään. Eri tutkimuksissa saadut toisistaan poikkeavat tulokset selittynevätkin ainakin osaksi edellä mainittujen tekijöiden avulla.

Tarkastelun perusteella on pääteltävissä, että ojitus ilmeisestikin lisää virtaamien suurenemisen mahdollisuutta. Virtaamien todelliset muutokset riippuvat kuitenkin oleellisesti sadetapahtuman (tai lumen sulamisen) luonteesta, ojituksen tehokkuudesta ja alueen kasvillisuudesta, erityisesti puustosta.

Vaikka metsäojitettu pinta-ala on maassamme suuri verrattuna suoviljelystä ja tur-peenkorjuuta varten kuivatettuun alaan, metsätaloudessa käytettyä ojitusta on kuitenkin pidettävä tehokkuudeltaan suhteellisen alhaisena. Edelleen otettaessa huo-mioon vuotuinen kokonaisvalunta ja ojitusalueen elpyvä puusto, ojituksen vaikutuksesta mahdollisesti lisääntyvä valunta tulee aikaa myöten pienenemään ja jopa asettumaan ojittamattoman vertailualueen valunnan alapuolellekin.

• Starr, ORCID ID: –
• Päivänen, ORCID ID: –

• Pajunen, ORCID ID: –

Olemme tutkineet termogravimetristen suureiden merkitystä määritettäessä kuuman auman (A) ja kylmän auman (B) välisiä eroja.

Totesimme, että reaktiokineettiset suureet poikkeavat huomattavasti toisistaan, mikä voidaan varsin selvästi todeta kuvasta 1., josta ilmenee kuuman auman reaktioiden nopeuksien huomattava ero eri kaasuatmos-fääreissä tapahtuvissa reaktioissa.

lnfrapunaspektroskopia paljastaa myös sen tunnetun asian, että hydrolysoituvien aineiden määrä vaikuttaa huomattavasti aumojen itsepalamiseen.

Näitä alustavia tutkimuksia on tarkoitus jatkaa ensi tuotantokautena siten, että pystyisimme suoraan kenttänäytteestä ennus-tamaan auman itsepalamisominaisuuksia. Myöskin tältä alueelta tehdyt alustavat kokeet ovat olleet rohkaisevia.

• Tummavuori, ORCID ID: –
• Venäläinen, ORCID ID: –
• Nyrönen, ORCID ID: –

• Kuusipalo, ORCID ID: –
• Vuorinen, ORCID ID: –

• Kaunisto, ORCID ID: –

• Elomaa, ORCID ID: –

• Korpijaakko, ORCID ID: –
• Häikiö, ORCID ID: –
• Leino, ORCID ID: –

Turpeen pH:ta mitattaessa on huomioitava aika. Jos mittaamme pH:n liian nopeasti, saamme kalkitsemattomalle turpeelle liian korkean pH-arvon, kun taas kalkitulle turpeelle saamme liian alhaisen pH:n. Yleensä kalkitus stabiloittaa pH:n mittausta (kuva 1).

Metalli-ionien määrityksissä tarvitaan suhteellisen vahvat happoliuokset. Vasta 1M happoliuokset liuottavat ja irroittavat turpeesta kationiset hivenravinteet riittävän tehokkaasti. Vasta näin vahvoilla hapoilla voidaan myös eliminoida turpeen erilaiset ominaisuudet kationisten hivenaineiden pidättäjänä. Edellä esitetyistä syistä ei esim. ammoniumasetaatti sovellu uuttoliuokseksi nyt kyseessä olevia ioneja määritettäessä. (Vertaa taulukko 3).

Menetelmän hitainta työvaihetta (2—3 h) ei voida nopeuttaa sillä, että suodatuksesta otettaisiin vain osasuodos ennenkuin suodatettava on huolellisesti pesty. Totesimme, että osasuodoksista saadut metallimäärät olivat vain 25—70 % todellisista kokonaispitoisuuksista.

• Tummavuori, ORCID ID: –
• Kaikkonen, ORCID ID: –
• Pennanen, ORCID ID: –

• Kaakinen, ORCID ID: –
• Kukko-oja, ORCID ID: –

• Pakarinen, ORCID ID: –

Kasvuturpeen ravinteiden analysoimisella on suuri merkitys sekä sen valmistajille että käyttäjille. Ravinneaineiden analysoiminen sinänsä ei ole kovinkaan vaikea tehtävä. Vaikeudet ovat näytteen otossa ja sen esikäsittelyssä analyysiä varten. Tässä työvaiheessa syntyvät suurimmat virhemahdollisuudet ja erot eri analyysimenetelmien vä-lillä. Suurimmat erot aiheutuvat seuraavista seikoista.

1. Eri menetelmissä analyysiin käytettävän turvenäytteen fysikaalinen tila voi poiketa huomattavasti, sillä käytetään ilmakuivaa, kuivattua sekä kostutettua turvetta ja lisäksi näytteet voivat olla joko sellaisenaan tai hienoksi jauhettua.

2. Analyysiin käytetty turvemäärä voi olla joko paino- tai tilavuusyksikköön perustuva.

3. Ravinteiden uutossa käytetään eri uutto-liuoksia, erilaisia uuttoliuosten ja turve-määrän suhteita ja erilaisia uuttoaikoja. Tässä työssä olemme selvittäneet kahden

ehkä yleisimmin käytössä olevan menetelmän väliset erot ja vaikutukset pääravin-teiden analysoinnissa. Nämä menetelmät eroavat toisistaan käytetyn uuttoliuoksen (90 ml vettä tai 200 ml 0.5 M ammonium-asetaattia), turvenäytemäärän (40 ml tai 60ml) ja uuttoajan osalta (0.25 h tai 2 h).

Osoittautui, että fosfaatin, nitraatin ja natriumin osalta ei menetelmällä ollut vaikutusta. Ammoniumasetaatti oli noin 30 % tehokkaampi kuin vesi uuttoliuoksena kaliumille ja 12—15 kertaa tehokkaampi kalsiumille ja 10 kertaa tehokkaampi magnesiumille.

Kokeissa pyrittiin käyttämään turvetta, jonka kosteusprosentti oli 80 %. Silmämääräisessä kostutuksessa päästiin ±1.5 %:n tarkkuuteen.

Lyhimmäksi riittävästi uuttavaksi uutto-ajaksi osoittautui 15 min., mutta suosittelemme 30 min. uuttoaikaa, jolloin eliminoituvat ajanottovirheet.

Jos jatkuvasti analysoidaan tasalaatuista turvetta, jonka tiheys on vakio, niin tilavuusmitta voidaan korvata painomitalla analyysin tarkkuuden kärsimättä. Tämä nopeuttaa työskentelyä.

Suosittelemme, että ammoniumasetaatti-uutosta siirrytään vesiuuttoon, jolloin saavutetaan useita etuja: voidaan hyvin käyttää 30 min. uuttoaikaa, laboratorio rea-genssikustannukset ja jätevesikuormitus pienenevät sekä vältytään ihottumalta, jota ammoniumasetaatti aiheuttaa joillekin henkilöille.

• Tummavuori, ORCID ID: –
• Kaikkonen, ORCID ID: –
• Nyrönen, ORCID ID: –

• Korpijaakko, ORCID ID: –

• Salo, ORCID ID: –