Suo - Mires and peat 60 (2009)

Tutkimuksessa selvitettiin fosfori- ja kaliumlannoituksen aikaansaaman männyn kasvureaktion riippuvuutta neulasten ravinnepitoisuuksista 36 pohjoissuomalaisella metsäojitusalueella. Tarkasteltavana vastemuuttujana oli 15 vuoden aikajaksolla lannoituksen jälkeen syntynyt ero lannoitettujen ja lannoittamattomien metsiköiden kokonaiskasvussa. Neulasanalyysin perusteella 53 % metsiköistä kärsi fosforin, 39 % kaliumin ja 19 % typen puutoksesta. Regressioanalyysin tulosten mukaan lannoit-tamattomien vertailupuiden neulasten fosfori- ja kaliumpitoisuudet selittivät 47 % metsiköiden tilavuuskasvumuutosten vaihtelusta. Turpeen tai neulasten typpipitoisuus ei vaikuttanut puiden kasvureaktioon. Johtopäätöksenä esitetään, että ojitusaluemän-niköissä lannoituksen tuottama puuston lisäkasvu voidaan suuntaa-antavasti arvioida määrittämällä neulasanalyysilla puiden ravinnetila ennen lannoitusta.

• Moilanen, ORCID ID: –
• Hökkä, ORCID ID: –

Vanhojen ojitusalueiden muokatuilla metsänuudistamisaloilla erilaisille paljastetun turpeen kasvipeitteettömille pinnoille (mättäät, laikut) kehittyy uusia kasviyhdyskuntia, joiden lajiston vaihtelu riippuu turpeen vedenpinnan syvyysvaihtelun lisäksi siitä mihin alkuperäiseen kasvillisuuspintaan muokkausjälki on tehty. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan puolukkaturvekankaan ojitusalueen ensimmäisen puusukupolven uudistamisen jälkeistä kasvillisuuden kehitystä kaivurilla tehdyissä laikuissa ja mättäissä. Kasvilli-suusmuutosten seurannan tavoitteena on ollut selvittää, kuinka nopeasti muokkausjäljet peittyvät ojitettujen soiden metsänuudistamisaloilla riippuen muokkausjäljen pinnan ominaisuuksista ja turpeen vedenpinnan syvyydestä. Turpeen vedenpinnan syvyys laikutusjäljissä oli keskeinen kasvillisuuden kehitykseen vaikuttava ympäristömuuttuja. Olennaisena tekijänä vaikuttivat lisäksi laikutuskohdan alkuperäinen kasvillisuus sekä laikun syvyys, eli mihin turpeen pintakerrostumien horisontaaliseen tasoon laikku oli tehty. Suurimmalle osalle kaivurilaikkujen kasvilajeista tai lajiryhmistä voitiin määrittää turpeen vedenpinnan syvyysvaihtelun mukaan määräytyvä optimialue. Mättäissä — erityisesti korkeissa turvemättäissä — kasvillisuuden kehitys oli laikkupintoja huomattavasti hitaampaa. Mättäiden maalajikoostumus oli tärkeä kasvillisuuden kehitykseen vaikuttava tekijä: nopeimmin kasvillisuus peitti kivennäismaasekoitteiset mättäät isojen turvemättäiden säilyessä pitkään kasvipeitteettöminä. Kokonaispeittävyys laikuissa pieneni ja kasvillisuuden kehitys hidastui huomattavasti keskivedenpinnan syvyyden lisääntyessä yli 30 cm:n tasolle. Mätästysaloilla suhteellisen kookkaat yli 25 cm:n korkuiset mättäät pysyivät pitkään kasvipeitteettöminä, varsinkin kun ne oli tehty syvältä nostetusta maatuneesta turpeesta, jossa ei ollut mukana pintaturpeelle ominaisia kasvien eläviä maavarsia.

• Saarinen, ORCID ID: –
• Hotanen, ORCID ID: –
• Alenius, ORCID ID: –

• Laine, Anna M. Laine, Department of Civil and Environmental Engineering, University College Cork, Cork, Ireland; University of Oulu, Oulu, Finland, P.O. Box 3000, 90014 University of Oulu, telephone: +358 8 5531521, email: [email protected] ORCID ID: –
• Byrne, ORCID ID: –
• Kiely, ORCID ID: –
• Tuittila, ORCID ID: –

(Acorus calamus L.) ja mustuvapajun (Salix myrsinifolia Salisb) viljelykokeita. Kalmojuurta ja mustuvapajua viljeltiin Juvan Pakinsuolla (61° 50’ N/27° 52’ E) ja Mikkelin Kovalansuolla (61° 46’ N/27° 18’ E). Lisäksi pajua viljeltiin kivennäismaalla MTT:n Mikkelin Karilan tutkimusasemalla (61°44’ N/ 27°18’ E). Suonpohjapeltojen happamuus oli 4,3 ja 4,8; kokeet perustettiin joko lannoittamattomille ja kalkitsemattomille tai lannoitetuille ruuduille. Lannoitetuissa ruuduissa käytettiin 15000 kg ha–1 kalkkia ja NPK-lannoitusta 75-90-300 kg ha–1. Kolmen kalmojuurikannan taimia istutettiin 80 cm × 40 cm:n etäisyydelle ja viiden mustuvapajukannan juurrutettuja varsipistokkaita istutettiin 60 cm × 50 cm:n välein. Kalmojuuren juurisato mitattiin toisen ja kolmannen kasvukauden lopussa ja sadosta tutkittiin sekä juuriöljyn määrää että koostumusta. Pajukantojen yksivuotisten versojen sato mitattiin joka vuosi elokuussa ja määritettiin salisiinin kokonaispitoisuus. Kalmojuuren tuore- ja kuivajuurisato oli kolmannen kasvukauden jälkeen 6,2 ja 1,7 kg m–2. Kuivan juurisadon öljypitoisuus oli suurin kolmannen vuoden lokakuussa 1,5 %. Öljyn β-asaronin pitoisuus eurooppalaisten triploidikantojen öljyssä oli 11 – 12 %, kun vastaava määrä pohjoisamerikkalaisen diploidikannan öljyssä oli β-asaronia vain 1,8 %. Lannoitetun mustuvapajun yksivuotisten versojen tuore sato oli toisena ja kolmantena vuonna 6,4 ja 10,4 kg m–2. Salisiinin kokonaispitoisuus oli korkein pajun Si-4 kannassa (4,4 %), ja suurimmat pitoisuudet mitattiin elokuun alussa. Suopellolta ja kivennäismailta saatiin määrältään ja laadultaan samanlaiset sadot. Viljelykoetuloksien mukaan kalmojuurta ja mustuvapajua voidaan viljellä suonpohjalla. Sadonkorjuun toteuttaminen on kuitenkin eräs merkittävä viljelyn pullonkaula. Lisää tutkimusta tarvittaisiinkin laajemmassa tuotantomittakaavassa mm. koneellisen sadon korjuun edellytysten selvittämiseksi.

• Galambosi, Bertalan Galambosi, Maatalouden tutkimuskeskus, Kasvintuotannon tutkimus, Karilantie 2A, 50600 Mikkeli, email: [email protected] ORCID ID: –
• Jokela, ORCID ID: –

Tutkimuksessa selvitettiin laskeutusaltaiden tilaa ja tyhjennystarvetta 10–15 vuotta vanhoilla kunnostusojitusalueilla Lounais-Suomessa. Altaiden keskimääräinen vesisyvyys, joka kuvaa jäljellä olevaa lietetilavuutta, oli yli 50 cm 34,9 %:lla altaista. ja 26–50 cm noin neljänneksellä altaista. Noin kolmannes altaista (27,9 %) oli täyttynyt keskikarkeilla maalajeilla tai turpeella, ja ne olivat mesotrofisen suokasvillisuuden peitossa. Mitä täyttyneempi allas oli, sitä suurempi oli myös altaissa olevan kasvillisuuden peittävyys. Keskimääräisen vesisyvyyden ja kasvillisuuden peittävyyden välillä oli voimakas negatiivinen korrelaatio (r = –0,82). Noin kolmanneksella (32,6 %) altaista kasvillisuuden peittävyys oli yli 75 % ja niiden voi katsoa olevan pienimuotoisia, luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kosteikkoja ja pintavalutuskenttiä, joissa kasvillisuudella on myös merkitystä veden puhdistajana kesäaikaan. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu altaisiin pidättyvien keskikarkeiden maalajien ja turpeiden kiintoainekuormituksen palautuvan ojitusta edeltäneelle tasolle 5–6 vuoden kuluttua ojituksesta (Joensuu 2002). Aineistoon sisältyneistä altaista yksikään ei ollut välittömän tyhjennyksen tarpeessa. Tulosten perusteella näyttää siltä, että vanhoilla kunnostusojitusalueilla ei ole tarvetta systemaattisesti tyhjentää laskeutusaltaita vaan altaiden tyhjennys voitaisiin siirtää seuraavan kunnostusojituksen yhteyteen. Tällöinkin kosteikoksi muodostuneet altaat olisi pyrittävä säilyttämään ja allas pitäisi kaivaa kosteikon yläpuolelle. Joissain tapauksissa saattavat kiintoainehuuhtoumat lisääntyä niin voimakkaasti mm. laajojen uudistushakkuiden ja ojitusmätästysten seurauksena, että altaiden tyhjennys ja/tai uusien altaiden kaivaminen on tarpeen ennen seuraavaa kunnostusojitusta.

• Silver, Timo Silver, Metsäkeskus Lounais-Suomi (Lounais-Suomi Forestry Centre), Kuralankatu 2, FIN-20540 Turku, Finland. email: [email protected], ORCID ID: –
• Joensuu, ORCID ID: –
• Pakkala, ORCID ID: –

• O'Kelly, ORCID ID: –

Maankohoamisesta johtuvan rannansiirtymisen tuloksena on Perämeren rannikolle syntynyt aapasoiden nuorista kehitysvaiheista koostuvia sukkessiosarjoja. Ne ovat ekologisesti ja tieteellisesti arvokkaita ekosysteemejä, jotka ovat ainutlaatuisia maailmassa. Näiden soiden ekologiaa ja nykyistä tilaa on kuitenkin tutkittu verrattain vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa aapasoiden nuorten kehitysvaiheiden suojeluarvon ja niiden säilymiseen liittyvien uhkien arviointiin ja selvittää soistumiseen liittyviä syitä sekä kasvillisuuden ekologisten vaihtelusuuntien ilmenemistä hydrologialtaan erilaisissa osissa suoaltaita. Tässä tutkimuksessa esitetään tuloksia nuorten (alle 2000 vuotta), luonnontilaisten aapasoiden määrän arvioinnista ja niiden kasvillisuuskartoituksesta kahdelta laajimmalta yhtenäiseltä aapasoiden sukkessiosarja-alueelta Perämeren rannikolla. Alueista toisen maaperä on moreenivaltainen ja toisen hiekkavaltainen. Tulokset osoittivat, että aapasoiden kehitysvaiheissa on suuri osa lettomaisia ja keskiravinteisia nevoja ja vain hyvin rajallinen määrä rahkasammalten kasvusta eroaa rämeiden sukkession alkuvaiheiden kehityksestä. Aapasoiden sukkessiosarjat ulottuvat koko valuma-alueen soistumiseltaan useiden satojen hehtaarein alueelle. Hydrologialtaan erilaiset valuma-alueen osat kehittyvät yhdessä muodostaen yhden kokonaisuuden. Vedenjakajien tuntumassa primääristä soistumista ilmenee pienien painanteiden ja lampien soistumisena, missä rahkasammalten kasvu painanteiden yli on hyvin nopeaa. Valuma-alueen alajuoksun osissa primääristä soistumista tapahtuu laajoilla märillä luhdilla, jossa veden virtaus on voimakasta. Myöhempi suon kehitys, jossa tapahtuu mm. ympäröivien kangasmetsien soistumista näyttää johtavan aapasuokompleksin muodostumiseen, jossa reunaosat ovat rahkasammalen vallitsemia ja keskusosat rimpipintaisia. Tulokset osoittavat, että nuorten aapasoiden suojelussa olisi olennaista kiinnittää huomiota soistuvien valuma-alueiden hydrologian säilyttämiseen. Valitettavasti hyvin harvat tällaisista valuma-alueista ovat enää nykyisin luonnontilaisia.

• Rehell, Sakari Rehell, Metsähallitus, luontopalvelut, PL 81, FI-90101, Oulu, Finland. e-mail: [email protected] ORCID ID: –
• Heikkilä, ORCID ID: –