Artikkelit jotka sisältävät avainsanan 'korpi'.
Letot ovat Suomen uhanalaisinta suokasvillisuutta. Niiden luokittelu botaanisiin suotyyppeihin, uhanalaisuusarvioineissa käytettyihin habitaattityyppeihin ja mannertason levinneisyysarvioissa käytettyihin Braun-Blanquet tyyppeihin on tärkeää, jotta erilaisten lettojen uhanalaisuusaste ja suojelutarve osataan arvioida. Pääosa letoista on ruskosammalvaltaisia. Lettojen luokittelu suotyypeiksi muutaman valtasammalen mukaan on paljolti jopa nevojen luokittelua selkeämpi. Sen sijaan rahkasammalvaltaisen, Sphagnum warnstorfii-rikkaan lettokasvillisuuden suomalainen luokittelu – Warnsorfii-letot, lähdeletot, välipintakoivuletot ja lisäksi runsaspuustoisemmat lettokorvet – perustuu vain pieniin lajistollisiin eroihin ja muodostaa siten epävarmuustekijän luokittelussa. Testasimme Ruuhijärven (1960) klassisesta kasvillisuusaineistosta Peräpohjolan ja Pohjanmaan aapasuoalueen ´kuivempien koivulettojen´, Warnstorfii-lettojen ja lettokorpien luokittelua klusterianalyysin avulla. Ordinaation avulla tarkastelimme aineiston päävaihtelusuuntia sekä vertasimme klustereiden sijoittumista suhteessa alkuperäisiin suotyyppeihin. Klusterit nimesimme indikaattorilajianalyysista saatujen tunnusomaisimpien lajien avulla. Käytimme ensin kolmen klusterin optiota suotyyppien määrän mukaan, mutta klusterit eivät rinnastuneet suotyyppeihin. Suotyyppitulkinnan kannalta seuraavan jakotason alaklusterit osoittautuivatkin hedelmällisiksi; kuvasimme ne erotuslajien avulla suoraan kasvillisuustaulukosta. Uudet klusterit saatoimme tulkita suokuvion pinnan makrotopografian ja purkautuvan pohjaveden määrän suhteen: laakeisiin lähdekumpuihin liittyy oma kasvillisuusyksikkönsä ja habitaattityyppinsä, jolloin varsinainen välipintakoivuletto kapenee alkuperäisestä (tasainen suurmuoto, koivuisuus). Analyysissä erottuivat lisäksi Warnsorfii-leton keskustavaikutteinen variantti (tasainen, puuton) ja Warnstorfii-leton reunavaikutteisesta variantista ja lettokorvesta muodostunut kasvillisuusyksikkö, jollainen kasvillisuus pääosin sijoittuu maastoon kaikista edellisistä poiketen alla olevan kivennäismaan topografiaa mukaillen. Viimemainittu testiyksikkö myös osoitti, että hyvin samantapaista kasvillisuutta voi olla niin puustoisessa kuin avosuohabitaatissakin. Warnstorfii-leton kahden variantin sijoittuminen testiluokittelussa kauas toisistaan korostaa habitaattityypittelyyn ennestään sisältyvää luokitteluongelmaa, jossa ´välipintaletto´ (Campylium-letto ja Warnstorfii-letto yhdessä) käsittää epäsuhtaisen suuren vaihtelualan suhteessa välipintakoivulettoon. Braun- Blanquet tyypittelyn kannalta Ruuhijärven lettokorpinäytealasarjalla (auktorimerkintä Braunmoorbrücher Ruuhijärvi 1960) on korvaamaton merkitys, koska tyyppi on vielä systeemissä luokittelematta.
Mustikka (Vaccinium myrtillus L.) ja puolukka (Vaccinium vitis-idaea L.) ovat tyypillisiä marjoja tuottavia metsävarpujamme. Nämä lajit esiintyvät ja tuottavat marjoja myös monilla soilla. Mustikan ja puolukan satotutkimukset ovat kuitenkin pääosin keskittyneet kivennäismaille. Tässä tutkimuksessa koottiin yhteen ja verrattiin aikaisempia empiirisiä tutkimustuloksia mustikan ja puolukan sadosta turvemailla Suomessa. Tulosten perusteella laskettiin sekä valtakunnalliset että metsäkeskusalueittaiset vuotuiset kokonaismarjasatoestimaatit. Laskelmien mukaan Suomen suot tuottavat vuodessa keskimäärin 15,2 miljoonaa kg mustikkaa ja n. 13,4 milj. kg puolukkaa. Mustikan soilla kasvavan sadon osuus on n. 8,3 % ja puolukan n, 5,2 % marjojen valtakunnallisesta vuotuisesta kokonaissadosta. Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois- Karjalassa ja Pohjois-Savossa soiden tuottaman mustikka- ja puolukkasadon osuus alueellisesta kokonaissadosta on suurempi kuin keskimäärin valtakunnallisesti. Näillä alueilla esiintyy paljon metsämaan korpia ja rämeitä, jotka tuottavat hyvin mustikkaja puolukkasatoja.
Avainsanat: korpi, räme, kokonaismarjasato
- Turtiainen, ORCID ID: –
- Salo, ORCID ID: –
- Saastamoinen, ORCID ID: –
