Artikkelit jotka sisältävät avainsanan 'ravinnepuutos'.
Katsauksessa tarkastellaan siniheinän menestymistä metsäojitusalueilla ja esitetään näkökohtia siniheinäisten turvekankaiden luokitteluun. Siniheinä on soilla meso-eutrofinen välipinnan laji, joka kasvaa vaihtelevasti mätästäen etenkin nevoilla ja letoilla sekä korpien ja rämeiden ravinteikkailla yhdistelmätyypeillä. Siniheinä kestää suoveden alenemista ja turpeen kuivumista hyvin pitkään. Alun perin märkien rimpisten soiden ojituksilla se jopa runsastuu, koska itse rimpiin siniheinä leviää vasta ojituksen jälkeen. Maamme turvemailla siniheinä onkin keskimäärin yleistynyt ja runsastunut 1950-luvulta ainakin 1980-luvulle saakka. Se taantuu vasta perinteisessä turvekangasvaiheessa, mutta kaikki siniheinäiset kasvupaikat eivät välttämättä saavuta tätä viimeistä ojituksen jälkeistä kasvillisuuskehityksen vaihetta. Siniheinän sitkeyteen ojitusalueilla on monia syitä. Sen juuret ovat paksut ja mutkaiset, voimakkaasti haaroittuneet ja syvälle ulottuvat. Siniheinän tuuletussolukot mahdollistavat juurten tunkeutumisen hapettomaan turpeeseen ja sienijuuri taas edistää toimintaa ilmavammissa oloissa. Runsas kukinta sekä siementen hyvä säilyvyys ja itävyys mahdollistavat vahvan leviämiskyvyn. Siniheinä on tehokas ravinteiden hyväksikäyttäjä, kierrättäjä ja vahva kilpailija. Se lisääntyy hyvin myös kasvullisesti. Siniheinäisillä turvemaan kasvupaikoilla on yleensä fosforin (P) ja kaliumin (K) puutetta. Fosfori sitoutuu tiukasti kalsiumin (Ca) kanssa korkean pH:n turvemailla. Siniheinäisyyttä käytetäänkin heikentävänä lisämääreenä kasvupaikkaluokituksen tarkentamiseen. Uusien havaintojen mukaan siniheinäisyyttä (Sh) esiintyy mustikka- ja puolukkaturvekankaiden (ShMtkg II, ShPtkg II) lisäksi myös varputurvekankaiden (ShVatkg II) ja jopa karuleimaisen varputurvekankaan (ShVarkg II-) kasvillisuudessa. Turvekangastyyppi (ravinteisuustaso) onkin selvintä luokitella muun kasvillisuuden kuin siniheinän avulla, koska syväjuurinen siniheinä on poikkeuksellisen sitkeä laji ojitusaloilla. Näin siitä huolimatta, että sen reliktinomainen esiintyminen muutoin karussa kasvillisuudessa voi monissa tapauksissa indikoida mennyttä korkeahkon N- ja Ca-pitoisuuden (ja pH:n) vaihetta syvemmällä turpeessa. Samoin se voi olla merkkinä ojitusalueiden yleisimpien kasvupaikkaluokkien suhteen poikkeavasta kasviyhteisöstä, jossa korkeasta typpi- ja kalsiumpitoisuuksista huolimatta kasvillisuuden yleisilme on karu korkeista pääravinnesuhteista (N/K) ja (N/P) johtuen.
- Hotanen, Luonnonvarakeskus, Joensuu ORCID ID: – Sähköposti [email protected]
- Saarinen, Luonnonvarakeskus, Parkano ORCID ID: – Sähköposti [email protected]
- Nousiainen, Luonnonvarakeskus, Vantaa ORCID ID: – Sähköposti [email protected]
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää turpeen ja nykypuuston kaliumvarojen määrä sekä arvioida kaliumvarojen riittävyys puuston kasvulle päätehakkuuvaiheessa ja toisen puusukupolven aikana vanhoilla varputurvekankaan (Vatkg) ojitusalueilla Lounais-Suomessa. Tarkoituksena oli arvioida, voiko osalla karuista varputurvekankaista kalium loppua jo ennen päätehakkuuvaihetta tai viimeistään toisen puusukupolven aikana. Puustoon oli mittaushetkellä sitoutunut kaliumia keskimäärin 62 % (23–106 %) turpeen kaliumvarastoon verrattuna. Jos kiertoajan kokonaistuotokseksi arvioidaan 200 m3 ha–1, eikä turpeen tiivistymisen tai laskeuman mahdollista vaikutusta kaliummäärien muutoksiin huomioida, oli pintaturpeessa keskimäärin 67 % (34–96 %) siitä kaliummäärästä, jonka puusto tarvitsee tuon kokonaistuotoksen maanpäällisen biomassan saavuttamiseksi. Kaliumin riittävyys nykypuuston koko kiertoajalle sekä seuraavan puusukupolven tarpeisiin riippuu paljolti siitä, pystyvätkö ilmasta tuleva kalium ja turpeen tiivistyessä konsentroituva kalium kompensoimaan hakkuun ja huuhtoutumisen aiheuttamat menetykset. Tarkastelu osoittaa, että myös karuilla rämeillä käytettävissä olevan kaliumin määrä saattaa rajoittaa puuston kehitystä. Vähiten kaliumia sisältävien turpeiden kasvupaikoilla ongelmia voi ilmetä jo ensiharvennuksen jälkeen, eikä kalium ehkä riitä edes tavoiteltuun 200 m3 ha–1 kokonaistuotokseen. Kaliumin riittävyyden ongelma lienee pahin niillä varputurvekankailla, jotka ovat lähtöisin runsaasti nevapintaa sisältäneistä lyhytkorsirämeistä (LkR).
- Saarinen, Markku Saarinen, Metsäntutkimuslaitos, Länsi-Suomen alueyksikkö, Kaironiementie 15, FI-39700 Parkano, email: [email protected] ORCID ID: –
- Silver, ORCID ID: –
Neulasanalyysi on vakiintunut menetelmä määrittää puiden ravinnetila ja lannoitustarve. Käytännön metsänhoito-ohjeissa neulasnäytteet suositetaan otettavaksi puiden talvilevon aikana, jolloin puut ovat jäässä ja niiden aineenvaihdunta pysähdyksissä. Ravinneanalyysin tulkinta ja puutostiloja osoittavien pitoisuuksien raja-arvot pohjautuvat niin ikään talvella kerätyistä neulasnäytteistä tehtyihin ravinnemäärityksiin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin metsäojitusalueella kasvavien mäntyjen ravinnetilassa syksyn aikana tapahtuvia muutoksia. Keskeinen tavoite oli vastata kysymykseen, voidaanko puiden ravinnetila määrittää luotettavasti jo syys–lokakuussa ennen puiden talvilepoa kerätyistä neulasnäytteistä. Tutkimusaineisto (216 neulasnäytettä) kerättiin kuudesta ojitusaluemänniköstä Keski- ja Pohjois-Suomesta. Aineistoon sisältyi neulasnäytepuita sekä lannoittamattomista että 2–4 vuotta aiemmin PK-lannoitetuista metsiköistä. Ravinnepitoisuuksien erot samoista puista otettujen syys- ja talvinäytteiden välillä olivat suhteellisen vähäiset. Vain lannoitettujen metsiköiden männynneulasten Cu- ja K-pitoisuudet olivat syyskuussa merkitsevästi korkeammat kuin lokakuussa tai seuraavana talvena. Lannoittamattomilla koealoilla neulasten K-pitoisuus oli lähes sama eri ajankohtina. Ca- ja Mn-pitoisuudet puolestaan hiukan kohosivat syyskuun ja sitä seuranneen talvikauden välisenä aikana. Lokakuun ja talvikauden välillä ei puiden ravinnepitoisuuksissa esiintynyt mainittavia eroja. Tulokset osoittavat, että neulasnäytteet voidaan luotettavia ravinneanalyysejä varten kerätä männyistä lokakuun alun ja maaliskuun lopun välisenä aikana.
- Moilanen, ORCID ID: –
- Pietiläinen, ORCID ID: –
